Hmm.. Taitaa tässä jokin viikinkiläisveri virrata suonissa, koska lähes automaattisesti meitä erehdytään luulemaan islantilaisiksi. Ehkä se on Jonnan pisamat, jotka kertovat Irlannista kaapatuista naisista tai sitten minun pitkä varsi suurella viikinkinenällä. Kaupoissa kaikki automaattisesti aloittavat Islanniksi ja turistit kysyvät ohjeita juuston ostoon. Viikkojen aikana meidän omaan islantisoitumiseen on liittynyt puheeseen siirtyneet perustervehdykset, mutta kaikista paras sana opittu sana on islantilainen ”joo” eli ”já”, mikä äännetään rennosti ”jauu”. Já on aavistuksen huvittava ja olemmekin päättäneet istuttaa sen arkikieleen huumorin ripauksella maustettuna. Ehkä sitten ainoastaan islantia puhuvat vanhanliiton keittiömammatkin lämpenevät meille harjoittelussa.
Islantilaisuuden syväanalyysi täsmentyi, kun vihdoin löysimme pienen etsinnän jälkeen islantilaisenkulttielokuvan 101 Reykjavikin. Kyseinen elokuva kertoo islantilaisesta 30-vuotiaasta ei niin -komeasta äitinsä luona asuvasta miehestä. Työttömän Hlynur elämään piristävät viikonloppuiset baarilöydöt ja pornonkatselu. Elokuva oli omalla tavallaan outo ja siitä löytyi ehkä ripaus suomalaista mentaliteettia inhorealistisena todellisuuden kuvaamisena. Loppukaan ei ollut niin kuin jenkkileffoissa, sillä Hlynur ei saanut töitä, eikä liioin tyttöystävääkään.
Tänä viikonloppuna saimme vihdoin ladattua itseemme riittävästi bailutahtoa, kun perjantaina suuntasimme siihen niin paljon puhuttuun Reykjavikin yöelämään. Voin kertoa, että vähintään ihastuin, jopa rakastuin tähän kotibilemäiseen yhteisölliseen tunnelmaan, mikä Reykjavikin keskustan baareissa ja pubeissa vallitsi, ei ole todellakaan turhaan kehuttu! Tunnelma oli riisuttu kaikelta turhalta blingbling kuorrutukselta ja baaripatsastelulta kuppikuntineen, jokainen oli tullut sellaisena kuin on villipaidassa tai sitten korkokengissä. Ei väliä. Baarit olivat pieniä, rentoja ja kotoisia, ihan kuin olohuoneita, jossa baarikansa huojui yhtenäisenä massana juttelen lomassa.
Kiitos pääsymaksuttomuuden, pääsimme näkemään saman illan aikana useamman paikan. Baarikierroksemme alkoi English pubista, johon menimme englantilaisen siiderin toivossa, tosin toiveeksi se jäikin, sillä täällä juodaan vaan olutta. Matka jatkui rentoon undergroundtyyliseen Faktoryn kautta 101 Reykjavik elokuvakin keskiössä olleeseen legendaariseen Kaffinbariin. Paikallisen opastuksen avulla lopulliseksi määränpääksi muodostui rockahtava Bar 11. Nyt kun olen kehunut Reykjavikilaisen yöelämän, voin samaan henkäisyyn kehua islantilaisia. Molemmissa sekä yöelämässä, että islantilaisissa on sitä samaa: helposti lähestyttävyyttä, lämpöä ja ystävällisyyttä. Lopuksi vielä hyvänmielen reissubiisiksi muodostunut Get lucky, sanomaa ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti