Hieman jälkijunassa tunnelmia meidän reissusta Islannin pohjoisosiin. Harjoittelun päätyttyä olimme vapaita tyttöjä lähtemään erämaahan muutamaksi päiväksi. Hostellimme ihanimmat omistajat antoivat meille autonsa lainaan - ilman kilometrikorvausta! - joten pikkusintti ahdettiin siis täyteen kamaa, otettiin kartta nokan eteen ja suklaalakuja käden ulottuville matkaevääksi.
Sää oli koko päivän perin masentava: pilvet roikkuivat alhaalla, satoi eikä näkyvyys ollut lainkaan kehuttava. Pysähdyimme matkalla samoilemaan pariksi tunniksi rotkoon piiloutuneen Glymur-vesiputouksen lähettyville. Mondon mainio opaskirja kertoi putouksen sijaitsevan noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavíkista, Hvalfjörðurin eli Valasvuonon pohjukassa. Maasto oli mutaista ja rotkot syviä – korkeanpaikankammo kuristi kurkkua Miran kiivetessä poseeraamaan jyrkänteiden reunoille. Emme viitsineet metsästää tuota ujoa putousta kovin kauaa, sää oli kamala. Sade nimittäin kasteli meidät jo parkkipaikalla eivätkä kamppeet kuivuneet enää saman päivän aikana. Niinpä loppumatka ajettiin auton ikkunat huurussa, aivan kuin alhaalla riippuvat pilvet olisivat tunkeutuneet sisälle autoonkin!
Ensimmäisenä päivänä ajoimme Reykjavikista vuonoja edestakaisin rampaten aina Sæfellnessissa sijaitsevaan Hellnarin pikkukylään asti. Pikkukylässä asuu talvisaikaan kuulemma seitsemän ihmistä eikä mökkejä tosiaan montaa ollut. Hellnarissa oli pienen pieni - mutta ilmeisesti jokaisessa opaskirjassa mainittu - ravintola tyrskyjen vieressä (ylläolevassa kuvassa näkyvä pulju terassilla). Paikka oli tupaten täynnä turisteja, jotka hörppivät kalakeittoa ja mutustivat vohveleita sateen paiskoessa ikkunalaseja. Nautimme mekin sitten annoksemme pitkän päivän päätteeksi, hyvää oli ja sääkin ehti vielä kirkastua illaksi. Yön vietimme Hellnarin viereisessä kylässä, Arnarstapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti