Autoilut Islannissa

Tässäpä vielä kokoava kartta, johon on piirretty tiet, joita me kuljimme Islannin reissun aikana. Meillä ei tosiaan muuta karttaa mukana ollutkaan kuin tämä paperinen turistikartta, mutta teitähän Islannissa ei liiaksi ole, joten eksyminen oli epätodennäköistä. Ykköstie on siis ns. "rengastie", joka kiertää koko saaren ympäri. Se on suhteellisen hyväkuntoinen päällystetty tie, ei tosin mikään moottoritien veroinen. Keskelle Islantia ei pikkuautoilla pääse ja osa meidänkin kulkemista teistä olisivat huonolla säällä olleet potentiaalisesti vaarallisia. Mutta maalaisjärjellä ja hyvällä ajotaidolla pärjää pienemmälläkin autolla!

Autoilussa tärkeää muistaa seuraavat asiat:

- parkkeeraa auto aina kuin mahdollista vastatuuleen, jottei se kaadu
- avaa yksi ovi kerrallaan, muuten autoon saattaa syntyä voimakas tuulitunneli
- älä päästä irti auton oven kahvasta, muuten tuuli voi repäistä oven irti
- sillat ovat yleensä yksisuuntaisia, tsekkaa siis vastaantulevat
- sillalle tullessa on hyvä kiljaista, jottei menninkäisten sormet jää auton renkaiden alle
- varo lampaita!

Matka pohjoiseen ja takaisin, osa III

Akureyriä todella tituleerataan Islannin pohjoiseksi pääkaupungiksi. Jos Reykjavíkin ihmiset ovat tyylikkäitä hipstereitä, niin Akureyrissä oli nähtävissä sitä suomalaiselle tuttua tuulipukukansaakin. Kaupunki on pieni - tietysti - eikä siellä ollut sinänsä juuri nähtävää sydämenmuotoisia liikennevaloja lukuunottamatta. Kaupunki on kuitenkin oivallinen tukikohta, jos haluaa tehdä päiväreissun Mývatn-järvelle ja sen läheisyydestä löytyville luonnonnähtävyyksille.

Mývatnin järven ympäristöstä löytyy niin pseudokraatereita (Skútusstaðir), Islannille harvinaista metsää, Dimmuborgir aavemaisia laavamuodostelmia, luolia ja onkaloita (Grjótagjá), Hverfell-tulivuoren kraateri ja rikkikaasuisia mutalähteitä (Hverarönd). Harmillisesti päivä oli jälleen kerran epävakaa ja tuulinen, mutta näkymät olivat vailla vertaa siitäkin huolimatta. Tulipahan kertakäyttöisille sadeviitoillekin käyttöä!

Viimeisenä autoreissun päivänä ajoimme suoraan Akureyristä takaisin Reykjavikiin. Islantihan on niin pieni maa, että matkan taittaa 4-5 tunnissa kun ajaa suoraan ykköstietä takaisin. Tulomatkalla kiersimme oikeastaan rannikkoa pitkin, jolloin matkan pituus moninkertaistuu. Viimeiselle ajopäivälle Islanti päätti näyttää myös sitä hyvää säätilaa: aurinko paistoi ja lumi kimmelsi vuorenhuipuilla.

Päiväreissuja Reykjavikista

HUOM. Islannissa on loputtomasti nähtävää, tässä koottuna lähinnä helppoja päiväreissuja, jotka me teimme!

Golden Circlen kohteet Pingvellir, Geysir ja Gullfoss sekä Blue Lagoonin kylpylä.

Esja-vuorelle kiipeää parissa tunnissa ja ilman ollessa selkeä sieltä näkee Reykjavikin ja lähimaaston mainiosti. Maasto voi ainakin näin keväällä olla mutaista ja luultavasti matkalla ylittää lumirajan.

Vestmannaeyjar – vähän kuin Ahvenanmaa Islannin mittapuulla. Vestmannalaiset ovat kuulemma ihan eri porukkaa kuin islantilaiset. Heimaeyn saari on niin näppärän kokoinen (13 km2), ettei sinne välttämättä tarvitse autoakaan (sillä autopaikat lautalla saattavat olla täynnä). Epävarman lauttayhteyden vuoksi me emme tosin saarelle päässeet ollenkaan. Kannattaa siis varautua siihen mahdollisuuteen, että saarelle joutuu jäämään yöksi, jos lautta ei pystykään tulemaan takaisin.

Issikkavaellus jollakin Islannin sadoista talleista. Me kokeilimme toiseksi suurimman tallin Eldhestarin meininkiä, viiden tunnin vaellus lounastaukoineen maksoi 115 euroa. Hintaan kuului autokuljetukset guesthousilta.

Jäätiköitä! Aja joko etelään ja käy katsastamassa joko Eyjafjallajökull ja Myrdalsjökull tai pohjoiseen Sæfellnessin niemen pyöreä Sæfellnessjökull.

Matka pohjoiseen ja takaisin, osa II

Toisena päivänä Arnarstapista herättyämme pakkasimme taas auton lähtökuntoon ja lähdimme ajamaan kohti kaukaista Holmavíkin kylää länsivuonoilla. Päivä oli pitkä emmekä juuri poistuneet autosta vaan ryskytimme pikkuteitä koko päivän. Sää oli vaihtelevaa – yllättäen.

Holmavík osoittautui tosiaan pelkäksi kylänpahaseksi, mutta hostellin sänky tuntuu aina yhtä mukavalta pitkän päivän päätteeksi. Ainoa nähtävyys kaupungissa taisi olla noitamuseo, jolta siltäkin odotimme hieman enemmän: näkymätön poika osoittautui vain näkymättömäksi pojaksi. Eikä ollut kovin hyvä pussaamaan!

Aamulla lähdimme ajamaan kohti Islannin pohjoista pääkaupunkia Akureyria. Naurahdimme varoitusmerkille ihmsistä - niitä ei kyllä teillä hortoillut. Päivän matka oli melko pitkä, sillä vuonot, vuoristot ja päällystämättömät tiet hidastavat huomattavasti matkan kulkua. Näkyvyys oli paikkapaikoin todella huono, vuorenrinnettä ylösajaessa se ei juuri naurattanut!

Matkalla halusimme pistäytyä yhdessä luonnonvaraisimmista kuumista lähteistä. Monethan kuvittelevat, että islannissa pulikoidaan tämän tästä luonnonvesissä, mutta kuumat lähteet ovat yleensä todella kuumia tai sisältävät myrkyllisiä yhdisteitä. Tämä kyseinen Grettislaugin lähdeallas oli kyllä rakennettu kivistä, mutta vesi pulppusi pohjan läpi. Vaihdoimme siis vaatteet pariasteisessa viimassa ja pujahdimme lämpimään veteen. Aijai!

Nähtävää pääkaupungissa

HUOM. Älä koskaan jää Islannin matkallasi vain Reykjavikiin!

Käsityönä tehtyjen villavaatteiden sekä Geysirin myymälät Skólavördustígurilla.

Ihanat kahvilat: meidän lemppariksi nousi Reykjavikin toisiksi vanhin kahvila Prikid, maista suklaa- tai porkkanakakkua ja tietenkin talon hampurilaisannoksia. Lisäksi kannattaa katsastaa ihana kellarissa sijaitseva Tíu Droppar sekä kaupungin vanhin kahvila Mokka, jonka seiniin on piirtynyt istuvien ihmisten hahmot.

Kuuluisa yöelämä: aloita kotosalla ja jatka baariin kahdentoista aikoihin. Tsekkaa vaikka meidän testaamat hipsterimäinen Faktory, kuuluisa Kaffibarinn sekä rockahtava Bar 11. English pubiin (tai minnekään muuallekaan) on turha eksyä siiderin toivossa.

Perlanin saagamuseo viikinkihahmoineen sekä näköalatasanne – tosin vältä paikkaa kovalla tuulella äläkä eksy Perlanin ylihinnoiteltuun ravintolaan. Perlanille kestää kävellä parisenkymmentä minuuttia keskustasta.

Seltjarnarnesin majakka ja haisevan kalamökin vieressä oleva lämmin allas, jossa voi pestä jalat lenkin päätteeksi. Matkaan keskustasta menee kävellen noin 50 minuuttia kävellen, mutta toiseen suuntaan voi aina matkata bussilla.

Tjornin järvi, joka on vähän kuin Valkeisen lampi Kuopiossa. Käy vaikka juttelemassa penkille jähmettyneelle patsaalle ja katsele lammella uiskentelevia joutsenia. Lammen toiselta rannalta saa hienoja kuvia Esjalle ja kaupunkiin päin.

Kringlanin ja Smaralindin ostoskeskukset keskustan ulkopuolella. Kaupat ovat kuitenkin melko pieniä ja esimerkiksi Vero Modan ja Vilan vaatteet Suomen vastaavia kalliimpia.

Maailman ainoa penismuseo Laugavegurin Hlemmurin bussiaseman puoleisessa päässä. Hlemmurilla tosin hengaavat ne Reykjavikin ainoat huono osaisemmat ihmiset, joten älä hätkähdä kulmakunnan outoa porukkaa.

Isantilaiset rakastavat uimista, joten käy ihmeessä Reykjavikissakin pulikoimassa. Sundhöllin tai Laudardagurin uimaloissa, joista jälkimmäinen on isompi ja siellä on ulkoaltaita. Matkaa Laudardaguriin on noin puolen tunnin verran jalkaisin.

Matka pohjoiseen ja takaisin, osa I

Hieman jälkijunassa tunnelmia meidän reissusta Islannin pohjoisosiin. Harjoittelun päätyttyä olimme vapaita tyttöjä lähtemään erämaahan muutamaksi päiväksi. Hostellimme ihanimmat omistajat antoivat meille autonsa lainaan - ilman kilometrikorvausta! - joten pikkusintti ahdettiin siis täyteen kamaa, otettiin kartta nokan eteen ja suklaalakuja käden ulottuville matkaevääksi.

Sää oli koko päivän perin masentava: pilvet roikkuivat alhaalla, satoi eikä näkyvyys ollut lainkaan kehuttava. Pysähdyimme matkalla samoilemaan pariksi tunniksi rotkoon piiloutuneen Glymur-vesiputouksen lähettyville. Mondon mainio opaskirja kertoi putouksen sijaitsevan noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavíkista, Hvalfjörðurin eli Valasvuonon pohjukassa. Maasto oli mutaista ja rotkot syviä – korkeanpaikankammo kuristi kurkkua Miran kiivetessä poseeraamaan jyrkänteiden reunoille. Emme viitsineet metsästää tuota ujoa putousta kovin kauaa, sää oli kamala. Sade nimittäin kasteli meidät jo parkkipaikalla eivätkä kamppeet kuivuneet enää saman päivän aikana. Niinpä loppumatka ajettiin auton ikkunat huurussa, aivan kuin alhaalla riippuvat pilvet olisivat tunkeutuneet sisälle autoonkin!

Ensimmäisenä päivänä ajoimme Reykjavikista vuonoja edestakaisin rampaten aina Sæfellnessissa sijaitsevaan Hellnarin pikkukylään asti. Pikkukylässä asuu talvisaikaan kuulemma seitsemän ihmistä eikä mökkejä tosiaan montaa ollut. Hellnarissa oli pienen pieni - mutta ilmeisesti jokaisessa opaskirjassa mainittu - ravintola tyrskyjen vieressä (ylläolevassa kuvassa näkyvä pulju terassilla). Paikka oli tupaten täynnä turisteja, jotka hörppivät kalakeittoa ja mutustivat vohveleita sateen paiskoessa ikkunalaseja. Nautimme mekin sitten annoksemme pitkän päivän päätteeksi, hyvää oli ja sääkin ehti vielä kirkastua illaksi. Yön vietimme Hellnarin viereisessä kylässä, Arnarstapissa.

Etelänmatka

Autoilu on Islannissa ihan oma taiteenlajinsa. Siinä missä Suomessa ennakoiva ajotapa on ainakin ajatuksen tasolla tuttu asia, niin täällä tuntuu, ettei siitä ole kuultukaan. Islantilainen kiilaa kaistalta toiselle ilman vilkkua ja ajaa kaasu pohjassa kohti suojatietä iskien jarrun viime hetkellä pohjaan. Luultavasti pitkät ajomatkat ovat opettaneet paikalliset ajamaan aina hieman ylinopeutta - sillä onhan se jo todella huono tuuri, jos poliisi sattuu tulemaan vastaan keskellä islantilaista erämaata. Pikkukirpuilla ei tosin ole menemistä kielletyille F-teille, sinne tarvitsee paikallisen tappaja-autoksikin tituleeratun autotyypin.

Maksiminopeus teillä on 90 km/h, mutta tämän lisäksi tulee ulkomaalaisen muistaa pari muutakin asiaa: tuuli ja lampaat. Itsehän naureskelimme ohjeille, joissa kehotettiin pysäköimään auto tuulta kohti jottei se kaadu, avaamaan ovi yksi kerrallaan ja pitämään ovesta aina toisella kädellä kiinni. Jo ensimmäisellä pysähdyspaikalla saimme kokea tuulitunnelin, joka lennätti karttoja ympäriinsä... Lampaisiin emme teillä törmänneet, vaika hätänumero 112 olisi onneksi ollut tuttu. Laiduntavien eläimien lisäksi täytyy tietenkin ottaa huomioon myös paikalliset menninkäiset, jotka asuvat siltojen alla. Opaskirjamme kertoi, että parasta on huutaa kovaan ääneen ennen sillalle ajoa, jottei meninkäisten sormet jää auton alle. Samalla on toki muistettava katsoa, ettei yksikaistaista siltaa aja vastaan toinen auto.

Toisena autoilupäivänä päämääränä oli Vestmannaeyjar eli West Man Islands. Sinne kulkeva lautta on kuitenkin todella epävarma kulkuväline eikä se olisi tullut samana päivänä takaisin ollenkaan. Harmillisesti näitä lautta-aikataulujen muutoksia on vaikea löytää nettisivuilta, joten paikanpäällä voi odottaa pettymys. Onneksi Islannissa nähtävää kuitenkin riittää, joten matka jatkui rantaviivaa pitkin aina Víkin kylään asti. Matkalla vuoristo tulee aivan tien viereen ja näkymät ovat hienot: seljalandfossin ja Skogafossin vesiputoukset, Víkin mustat rannat, Dyrhólaeyn erikoiset kivimuodostelmat sekä Eyjafjallajökullin ja Mýrdalsjökullin jäätiköt. Lisäksi matkalla voi bongata toukokuun karitsoja ja laiduntavia hevosia!