We want to see mountains

Ensimmäisen harjoitteluaamu valkeni kirkkaana ja eilispäiväinen myrskytuulikin oli laantunut inhimillisemmäksi. Vierastalon omistajan mukaan epävakainen sää syntyy usein Grönlannin jäätikön suunnalta puhaltavan kylmyyden yhdistyessä lämpimämpään ilmamassaan. Seesteinen sää siis viittasi uusiin tuuliin - jotka tietenkin toivat mukanaan myös uusia velvollisuuksia. Onneksi ensimmäisenä työpäivänä ei tarvinnut kantaa vastuuta vaan sai töllötellä muiden puuhia. Myöhemmin lisää harjoittelutunnelmista, mutta sanotaanko, että ensimmäisen päivän jälkeinen fiilis ei ollut paha.

Kirkas iltapäivä houkutti meidät Reykjavikin satamaan ihastelemaan vihdoinkin pilvikerrosten alta paljastuneita kuuluisia vuoria, jotka tätä pohjoista pääkaupunkia vartioivat. Esja-vuoren huippuja koristi valkoinen lumihuntu ja vaikkei kaupungissa enää lunta maassa olekaan, sai kylmä merituuli haaveet heräämään vielä yhdestä lampaanvillaisesta ostoksesta. Lisäksi kaipuu muihin maisemiin kasvoi entisestään. Onneksi viikonloppu lähestyy hitaasti mutta varmasti ja silloin nämä tytöt suuntaavat Reykjavikin ulkopuolelle - sinne oikeaan Islantiin!

Tuolla ne ovat!

Rantakadun moderneja taloja.

Mira oli innoissaan vuorista!

Syväluotauksen ensiaskeleet

Ensimmäinen viikonloppu on vierähtänyt Reykjavikin lähimaastoja nuuskiessa turistin ottein, kamera kaulassa, sahaten edes takaisin kahta pääkatua. Reykjavik on pieni, kotoisa ja erittäin sympaattinen maailman pohjoisin pääkaupunki, jossa syntyperäinen kuusamolainenkaan ei hämäänny katujen tai ihmisten paljoudesta. Reykjavikin kaupungin sydän muodostuu kahdesta pääkadusta Laugavegurista ja Skólavörðustígurista, aivan kuten Kuusamokin Ouluntaipaleesta ja Kitkantiestä. Siinä ne yhtäläisyydet ovatkin, kylmyyttä kuitenkaan unohtamatta. Se on nimittäin harvinaisen selvää, että täällä tulee aina, kokoajan ja kovaa, muuten sää on vaihdellut auringon paisteesta rännän kautta sateeseen. Jos te siellä Suomessa olette laittaneet pipon jo talviteloille, niin me täällä Islannissa vedämme sen entistä syvemmin päähän. Hyytävä kylmyys innoitti meidät tutustumaan paikallisiin käsityötuotteisiin ja kaupungin suurimmasta villatuotemyymälästä lähtikin mukaan molemmille upeat käsintehdyt perinteiset islantilaiset villapaidat. Eikä tässä säässä tarvitse ensi talveen odottaa, että pääsee heittämään uuden nutun päälle.

Ennen matkalle lähtöä pohdimme Jonnan kanssa islantilaisia ja islantilaisuutta, minkälainen on stereotyyppinen islantilainen, miltä kuulostaa islannin kieli? Ennakkoon asiasta ei juuri ollut käsitystä, mutta aloitettuamme islantilaisuuden syväluotauksen olemme päässeet asiasta jyvälle. Islantilaiset ovat norjalaisten viikinkien jälkeläisiä, jotka ovat ryöstöretkillään napanneet Irlannin näteimmät naiset mukaan pohjolan perukoille. Kahden päivän jälkeen silmä on harjaantunut tunnistamaan jo sen verran islantilaisia piirteitä, että kadulla vastaan talssivan viikingin jälkeläisen kyllä tunnistaa.

Loppuun vielä hieman tarinaa blogin nimessäkin esiintyvistä lampaanpäistä. Islannissa on lampaita enemmän kuin ihmisiä ja jokainen henkensä uhrannut määkijä käytetäänkin tehokkaasti hyväksi. Sisäelimistä ja kiveksistä tehtyjen ”herkkujen” lisäksi kaupan pakastealtaasta voi napata päivällistarpeiksi halkaistun lampaanpään tai käydä hakemassa yöpalaksi bussiaseman snägäriltä. Luulen, että sitä yöllistä heikkoa hetkeä joudutaan hieman vielä odottamaan ja promilletkin täytyy olla jo aivan toista luokkaa. No antaa ajatuksen kypsyä….

Kohti määränpäätä

Matka-aamu valkeni selkeänä Kuopiossa ja itse matkailija tunsi olonsa vain epäuskoiseksi. Täältäkö nyt sitten pitäisi oikeasti lähteä kuukaudeksi, lentää Helsingin ja Kööpenhaminan kautta keskelle Pohjois-Atlanttia? Jotenkin koko ajatus tuntui absurdilta, mutta siinäpä se rinkka kuitenkin kökötti keskellä huonetta (kaikki 55 l aikalailla täyteen ahdattuna). Kuukauden työharjoittelu Islannissa oli alkamassa.

Helsingissä tapasin matkakaverini Miran, jonka kanssa sitten vaihdettiin rahaa ja pyöriteltiin peukaloita lennon lähtöön asti. Kello oli jo tuolloin puoli kuusi, joten nälkä ja väsymys uhkasivat jo matkan alussa. Kööpenhaminassa ehti onneksi haukata vähän paninia ennen kuin päivämme pisin lento Reykjavikiin lähti. Jo lentokoneessa huomasi, miten Islanti osaa myydä itseään (silleen hyvällä tavalla!). Lento meni lähinnä nuokkuessa tai lentohenkilökunnan viikinkitaustaa arvuutellen. Kuva perusislantilaisesta jäi kuitenkin vielä pimentoon.

Puoli tuntia ennen lennon loppua katsoin ikkunasta ulos ja alla näkyikin pilvien sijaan silmän kantamattomiin lunta ja jäätä. Hetki piti pohtia, että oliko tässä nyt ajatuksena lentää Game of Thronesin kuvauspaikalle… Pikkuhiljaa lumisuus väheni ja alta paljastui tumma ruskeanharmaa maaperä. Oltiin yhtä mieltä siitä vaikutelmasta, että taidetaan laskeutua kuuhun. Kauhuskenaarioista huolimatta rinkatkin laskeutuivat samaan aikaan kanssamme. Keflavikin kenttä oli noin 50 kilometrin päässä Reykjavikin keskustasta, joten laskeutumisen jälkeen edessä oli vielä bussissa köröttelyä. Harmi, että pimenevä ilta muuttui sateiseksi ja pilviseksi, joten maisemia ei juuri näkynyt. 

Bussi ajoi asemalle, josta piti olla lyhyt matka guesthousiin. Heitettiin rinkat selkään ja paineltiin ulos. Sää oli viileä ja tuuli aika hyinen, mutta pettämättömän suuntavaiston vuoksi ulkoilmassa ei kauaa joutunut kärvistelemään. Guesthousilla oli vastassa ystävällinen omistaja, joka tosin taisi olla hämmentynyt, kun emme olleetkaan pariskunta vaan kaksi tyttöä. Mies vei meidät erilliseen rakennukseen, jossa kuulemma asui jo kaksi saksalaista ja yksi liettualainen pariskunta. Itse kämppä oli ihan viihtyisä: keittiö näytti uudelta eikä huoneessakaan ollut valittamista. Vaatekaappi, pöytä ja pari sänkyä, joiden paikkaa saisimme itse vaihdella. Netti ei vielä toiminut ja yhtä huonetta maalattaisiin seuraavana päivänä, mutta mies vakuutti kaiken järjestyvän parissa päivässä. Maksunkaan kanssa ei kuulemma olisi vielä kiirettä.

Nukkumaan, kiitos!